keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Vaatetta töihin

Taas niin kävi! Argh! Selailin nettikauppaa ja sen tarjontaa ja yllättäen bongasinkin siellä isossa alessa hienon ja laadukkaan toppatakin, jollaista vaatekaappini toden teolla huutaisi luokseen. Jätin kuitenkin asian muhimaan seuraavaan aamuun jotten tekisi hetken huumassa päätöksiä ja niinhän siinä kävi että YÖN aikana joku oli klikkaillut loppuun juuri minun koon kyseisestä takista. Pystyn toki elämään ilmankin mutta harmittihan se!

Löysin sitten kuitenkin jotain muuta sieltä Elloksen alesta, kun vielä hetken selailin. Vaikkei ehkä olisi pitänyt. Mutta selailin silti. Ajattelin antaa esimakua tilauksesta kerrankin näin kollaasin muodossa. Kasasinkin pienen asukokonaisuuden, jossa on jotain mitä olen kotiini tilannut ja innolla odotan saavani sovitukseen. Arvaakohan kukaan mitä? :)

day at work
Kuva: polyvore


Kokosin tällä kertaa siistin arkipäivän kokonaisuuden, johon sain uutukaiseni sopimaan loistavasti. Tuollalailla voisin itsekin yhdistää ja mennä vaikkapa töihin.

Suosittelen kyllä kurkkimaan Elloksen ale-puolta ainakin näin ale-kautena sillä siellä saattaa tehdä todella hyviä löytöjä kun kohdistaa katseensa laadukkaampiin merkkeihin. Nytkin siellä on hyvännäköisiä talvitakkeja roimalla alennuksella ja nehän alkavat olla kohta ajankohtaista shoppailtavaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti